Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Ajankohtaista / Tiedotteet / Oulun uuden pääpaloaseman rakentaminen täydessä vauhdissa – aseman peruskivi muurattiin tänään
tiedotteet

Oulun uuden pääpaloaseman rakentaminen täydessä vauhdissa – aseman peruskivi muurattiin tänään

Oulun kahden uuden paloaseman rakennuttaja ja omistaja Hemsö on saanut Linnanmaan pääpaloasemalle rakennusluvan. Linnanmaan 6 400-neliöisen paloaseman rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa.

Linnanmaan pääpaloaseman peruskivi muurattiin tänään 4.6. Peruskiven muurauksen yhteydessä rakenteisiin upotetaan aikakapseli, johon laitetaan ajankohtaista tietoa vuoden 2020 Oulusta. Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoittaja Hemsö voitti kesällä 2019 kilpailutuksen Oulun uusien paloasemien rakentamisesta.

”Aloitimme työt tontin raivauksella ja toukokuun aikana olemme tehneet aseman maanrakennustöitä ja käynnistäneet perustustyöt”, Hemsön kehityspäällikkö Simo Karjalainen sanoo.

Linnanmaan pääpaloaseman arvioitu valmistumisaika on loppukesällä 2021. Kun uusi pääpaloasema on valmistunut, nykyinen Raksilan paloasema puretaan vaiheittain. Sen tilalle rakennetaan uusi, pienempi paloasema, joka on kooltaan noin 2 700 bruttoneliötä. Raksilan paloaseman arvioidaan valmistuvan keväällä 2023.

Hemsö vuokraa molemmat paloasemat 25 vuoden sopimuksella Oulun kaupungille. Paloasemien käyttäjänä toimii Oulu-Koillismaan pelastuslaitos. Oulun Tilapalveluiden projektipäällikkö Eero Keräsen mukaan paloasemien hankintaprosessi on sujunut Hemsön kanssa mallikkaasti, ja projekti etenee aikataulussa.

”Uudet paloasemat tulevat todella tarpeeseen, sillä esimerkiksi Raksilan paloasemalla henkilökunta on toiminut väliaikaisissa väistötiloissa useamman vuoden ajan. Oulun kaupunki vastaa Linnanmaan paloasemalla tontin ulkopuolisista infrarakentamistöistä ja Raksilassa nykyisin osittain käytössä olevan paloaseman purusta”, Keränen sanoo.

”Kaupunki on tehnyt pelastuslaitoksen kannalta merkittävän päätöksen uusien paloasemien toteuttamisesta, mikä nyt on edennyt toteutusvaiheeseen. Linnanmaan paloasema parantaa merkittävästi Oulun kaupungin pohjoisten kaupunginosien saavutettavuutta ensimmäisellä pelastusyksiköllä”, sanoo Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Mika Haverinen.

Paloasemien rakentaminen työllistää paikallisia

Hemsö rakentaa paloasemat yhteistyössä rakennusyhtiö Peabin kanssa. Sekä Linnanmaan että Raksilan paloasemien rakentaminen työllistää paikallisia osaajia Oulun alueella.

”Meille on tärkeää, että saamme kumpaankin hankkeeseen paikallista työvoimaa. Kannamme yhteiskuntavastuumme tässä haastavassa tilanteessa pitämällä talouden rattaita pyörimässä. Urakoitsijalta edellytämme koronaepidemian huomioimista töiden suunnittelussa, toteutuksessa sekä työmaajärjestelyissä”, Karjalainen kertoo.

Hän kertoo, että maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta Linnanmaan paloaseman rakennustyöt on laitettu turvallisin mielin käyntiin.

”Tällä hetkellä tilanne on se, että resursseja Oulun alueella on saatavilla, ja olemme päässeet käynnistämään rakennustyöt. Tilanne vaikuttaa toki riskinhallintasuunnitelmiin, ja yhdessä urakoitsijan kanssa pyrimme varmistamaan esimerkiksi materiaalitoimituksien aikataulut”, Karjalainen sanoo.

”Meillä on koronan vuoksi otettu käyttöön erityisjärjestelyjä rakennustyömaalla. Toteutamme tauot porrastetusti ja työmaakokoukset mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin. Olemme lisäksi tehostaneet siivousta ja rajoittaneet työmaavierailut työn suorittamisen kannalta olennaisiin henkilöihin”, sanoo Peabin yksikönjohtaja Seppo Klemettilä.  

Lisätietoja saatte ottamalla yhteyttä

Simo Karjalainen

Projektikehitysjohtaja / Head of Project Development Finland

+358 40 076 6664 Lähetä sähköpostia