Kasvun paikkoja suunnittelemassa – arkkitehti kertoo, mikä tekee koulusta ja päiväkodista toimivan

Koulukiinteistöjen kehittäminen ja ylläpito on Hemsön ydinosaamista. Yksi tuoreimmista kohteistamme on Pohjois-Pasilaan parhaillaan rakentuva uusi koulu ja päiväkoti, johon tulee tilat 650 peruskoululaiselle ja 200 päiväkotilapselle.

Kysyimme hankkeen pääsuunnittelijalta, arkkitehti Hilla Rudangolta, mitä kaikkea koulurakennuksen suunnittelussa on otettava huomioon.

1. Mistä lähdet liikkeelle, kun suunnittelet kouluja ja päiväkoteja?

Tärkein työtäni ohjaava periaate on ajatus kasvusta. Koulut ja päiväkodit eivät ole vain rakennuksia, vaan niillä on aina kokoaan isompi merkitys: ne ovat paikkoja, joissa lapset ja nuoret sekä oppivat että kasvavat ihmisinä. Kun suunnittelemme kouluja, rakennamme perustaa myös yhteiselle sivistykselle. Se on innostavaa ja arvokasta työtä.

Koulu on lasten oma keskusta jokaisessa lähiössä ja kylässä. Koulurakennus on myös kohtaamispaikka ympäröivälle yhteisölle sukupolvien ketjussa. Tämä kasvun eetos on ollut mukana toimistomme perustamisesta asti: ensimmäinen koulumme valmistui kehitysyhteistyöhankkeena Kambodžaan vuonna 2011, ja samat periaatteet ohjaavat suunnitteluamme edelleen.

2. Puhut ”radikaalista kuuntelusta”. Mitä se tarkoittaa?

Radikaali kuuntelu on sitä, että otamme jokaisen käyttäjän näkemyksen todesta – myös silloin, kun se on ristiriidassa vaikkapa suunnitteluohjeiden tai tilaohjelman kanssa.

Suunnittelupäätöksissä on aina tavoitteena löytää ne ihmiset, joihin suunniteltu ratkaisu vaikuttaa. Näin voimme kuunnella heidän tarpeitaan. Vaikka emme aina voi tehdä toivottuja muutoksia, voimme käydä keskustelua ja lisätä ymmärrystä siitä, miksi vaikkapa jokin tila on tietynkokoinen tai varustelu tietynlainen.

Radikaalissa kuuntelussa on siis kyse inhimillisestä yhteydestä. Se syntyy ihmisten välille, ei prosessin sisälle. Jokainen suunnittelutiimimme jäsen käy vuoropuhelua oman vastuualueensa sidosryhmien kanssa, oli kyse loppukäyttäjästä, sähkösuunnittelijasta tai lupaviranomaisesta. Ydin on siinä, että kaikki hankkeessa mukana olevat tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi.

3. Mitkä asiat korostuvat nykykoulujen ja -päiväkotien suunnittelussa?

Kunnilla ja kaupungeilla on nykyään hyvät tilaohjelmat ja suunnitteluohjeet, joilla varmistetaan, että hankkeet ovat tasavertaisia ja tilat sopivia myös tuleville käyttäjille. Suunnittelijan tehtävä on noudattaa ohjeita mutta samalla varmistaa, että käyttäjien palaute huomioidaan.

Pidän todella tärkeänä, että loppukäyttäjät kuulevat myös toisiaan, sillä toiveet ja tarpeet voivat olla täysin vastakkaisia. Ratkaisu löytyy pohtimalla yhdessä, mitä tietyssä tilassa oikeasti tehdään ja miten se tukee toimintaamme. Kun vaihtoehtoja tarkastellaan eri näkökulmista, voidaan hyväksyä asioita, jotka aluksi tuntuivat vaikeilta tai jopa mahdottomilta. Juuri tästä on kyse radikaalissa kuuntelussa.

4. Avoimet oppimistilat kouluissa olivat trendi joitakin vuosia sitten. Missä mennään nyt?

Avoimia oppimisympäristöjä suunniteltiin ja kokeiltiin erityisesti 2010-luvulla. Niistä opittiin, ja nyt olemme eräänlaisessa välimallissa: kaikki ohjatun oppimisen tilat ovat suljettuja tiloja, joissa on seinät ympärillä, ja avoimet tilat ovat vapaan oppimisen tiloja, joiden tarkoitus on toimia yhteistyön paikkoina. Näin jokaiselle oppilaalle taataan oma, turvallinen kotipaikkansa ja rauha keskittyä.

Nykyään avoimet tilat ovat myös pienempiä ja niitä on vähemmän. Esimerkiksi Pohjois-Pasilan kouluun aulojen yhteyteen tehdään neljä oleskelualuetta, joissa oppilaat voivat olla vapaasti. Nämä paikat saavat olla kahvilamaisia – niiden tarkoituskin on ruokkia kohtaamisia ja yhdessä tekemistä.

5. ”Jättipäiväkodeista” ja ”jättikouluista” on käyty vilkasta julkista keskustelua. Mikä on arkkitehdin näkökulmasta hyvä päiväkodin tai koulun koko?

Koko ei minusta ole ratkaisevaa vaan se, miten toimiviksi tilat on suunniteltu: miten ne tukevat lasten ja henkilökunnan arkea, miten kulkureitit suunnitellaan, miten tilat sijoitellaan, miten akustiikka on huomioitu.

Päiväkotilapsi ei elä kahdensadan lapsen mittakaavassa, vaan oman pienryhmänsä mittakaavassa. Hän kulkee oman sisäänkäyntinsä kautta omaan toimintatilaansa tuttujen aikuisten luo. Lapsen kokema alue on samankokoinen riippumatta siitä, onko päiväkoti pieni tai suuri.

Isommissa yksiköissä on myös paljon hyvää: niissä on erilaisia tiloja ja toimintoja, joita pienempi yksikkö ei välttämättä voi tarjota. Suuremmassa rakennuksessa siirtymät voivat olla lapsille jopa kuin pieniä retkiä, kun lähdetään oman alueen ulkopuolelle.

Haasteita syntyy silloin, jos yksikkö jostain syystä saa huonon maineen ja henkilöstö vaihtuu usein. Se luo turvattomuutta – ei se, onko talossa 80 vai 240 lasta.

6. Pihojen mitoitus puhuttaa erityisesti kaupungeissa. Miten näet asian suunnittelun näkökulmasta?

Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa pihojen mitoitus on väistämättä kompromissi. Kaupungeilla on ohjeet päiväkotien pihojen mitoitukseen, mutta koulupihoille vastaavaa ohjetta ei ole.

Ajattelen niin, että pihan ei edes pitäisi olla ainoa ulkotila, jota lapset käyttävät. Siksi haluaisin haastaa käsitystämme siitä, mikä nähdään oppimisympäristönä. Olemmeko tottuneet sulkemaan lapset vain koulujen pihoille? Sallimmeko ylipäätään lasten näkyä ja kuulua kaupunkitilassa?

Esimerkiksi Pohjois-Pasilan koulu rakentuu aivan Keskuspuiston viereen. Suunnittelemme parhaillaan, miten koulun pihalta voi turvallisesti kulkea Keskuspuistoon, jotta puistosta tulee osa koulun arkea.

Meidän pitäisi olla nykyistä rohkeampia hyödyntämään ympäröiviä alueita koulujen arjessa. Kaupunkitila on yhteistä, ja lapsilla on yhtä lailla oikeus olla siinä aktiivisia toimijoita. Tämän roolin opettamisessa kouluilla on tärkeä tehtävä.

Kuva: Nick Tulinen