Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Ajankohtaista / Uutiset / Toimiva ja turvallinen päiväkoti rakennetaan yhteistyössä vuokralaisen kanssa
uutiset

Toimiva ja turvallinen päiväkoti rakennetaan yhteistyössä vuokralaisen kanssa

Millainen on toimiva päiväkotirakennus? Mitä kaikkea sen suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa pitää ottaa huomioon?

Jututimme rakennuttajapäällikköämme Kirsi Viheriärantaa, joka vastaa Helsinkiin paraikaa rakennettavasta Kirsikkapuiston uudesta päiväkodista. Mitä havaintoja Kirsi on tehnyt? Entä millainen on unelmien päiväkotipiha?

Mistä päiväkodin suunnittelussa lähdetään liikkeelle?

”Paras lopputulos syntyy aina yhteistyössä tulevan vuokralaisen kanssa. Esimerkiksi kunnat ja kaupungit ovat tarkkaan määritelleet omat toiminnalliset ohjeensa ja tilavaatimuksensa päiväkotien toimivuudelle ja turvallisuudelle. Niistä lähdetään liikkeelle.

Me kiinteistönomistajana ohjaamme suunnittelua niin, että myös tulevien käyttäjien toiveet kuullaan. Käytännön tasolla se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päiväkodissa on tarpeeksi suuret kuraeteiset eri ryhmien käyttöön, että äänieristys on riittävä ja tiloissa on rauhallista puuhailla ja leikkiä, ja että päiväkodin sisälämpötila ei pääse kesäisin nousemaan liian korkeaksi. Tilasuunnitelmien ja talotekniikan toimivuutta testaamme tietomallipohjaisten simulointien avulla jo suunnitteluvaiheessa.

Hankkeiden välillä on eroja riippuen siitä, vastaammeko päiväkodin suunnittelusta alusta alkaen itse vai toteutammeko rakennuksen viitesuunnitelmien pohjalta.

Oman osaamisen päivittäminen on myös tärkeää – sitä teemme jatkuvasti ja perehdymme muun muassa kuntien ja kaupunkien uusiin ohjeistuksiin ja päivittyvään lainsäädäntöön.”

Mitä ehdotuksia ja ideoita Hemsö tuo suunnitteluvaiheeseen?

”Esimerkiksi ensi vuonna valmistuva, Helsingin kaupungille rakentamamme Kirsikkapuiston päiväkoti toteutetaan kaupungin teettämän viitesuunnitelman pohjalta. Ennen rakennusluvan hakemista kävimme kaupungin kanssa yhdessä läpi, miten tilat toimivat käytännössä: mistä ovesta lapset tulevat sisään, miten keittiön huolto järjestetään, missä nukkumistilat ovat ja miten tilat toimivat parhaiten päiväkodin arjessa.

Meidän ehdotuksemme voivat liittyä neliöiden tarkoituksenmukaisempaan käyttöön, toimivampiin materiaaleihin, viihtyisyyden parantamiseen tai rakennuksen energiatehokkuuden varmistamiseen. Yhdessä suunnittelijoiden kanssa pyrimme varmistamaan, että tilat on esimerkiksi helppo pitää puhtaana ja ne ovat toiminnallisia. Joustavuus on myös keskeinen näkökulma: tilojen on mukauduttava mahdollisiin muutostarpeisiin ja muunnuttava käytön mukaan eri-ikäisten lasten käyttöön.

On itsestään selvää, että kaikkien rakennusmateriaalien pitää olla sataprosenttisen turvallisia ja terveydelle vaarattomia. Pinnoissa voidaan käyttää akustoivia materiaaleja, jolloin tilat jo itsessään vähentävät melua.

Käytönaikaiseen energiatehokkuuteen voidaan vaikuttaa paljon jo suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi rakennuksen suunta, tilojen sijoittelu ja ikkuna-aukkojen koot voidaan suunnitella niin, ettei tiloihin kohdistu tarpeetonta lämpökuormaa, jota pitää viilentää koneellisesti. Myös valaistuksen ja ilmanvaihdon ratkaisuilla on iso merkitys. Energiatehokkaan rakennuksen käyttökustannukset ovat matalat, jolloin rakennus on vuokralaiselle myös kustannustehokas.”

Suunnitteluvaiheen ehdotuksemme voivat liittyä neliöiden tarkoituksenmukaisempaan käyttöön, toimivampiin materiaaleihin, viihtyisyyden parantamiseen tai rakennuksen energiatehokkuuden varmistamiseen.”

Kirsi Viheriäranta, rakennuttajapäällikkö

Millaisia asioita päiväkodin rakennusvaiheessa huomioidaan?

”Niin kuin suunnitteluvaiheessa, myös rakennusvaiheessa onnistunut lopputulos edellyttää tiivistä yhteistyötä suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kesken.

Rakennusvaiheessa haluamme erityisesti turvata tulevan rakennuksen sisäilman puhtauden. Noudatamme aina P1-puhtausluokkaa: varmistamme esimerkiksi, että rakenteiden sisään ei jää mitään muhimaan ja rakenteet pysyvät kuivina rakentamisen aikana.

Parhaan lopputuloksen kannalta on myös tärkeää, että rakentamista käytännössä tekevät ihmiset tietävät, mihin tiloja tulevaisuudessa käytetään. Näin he osaavat huomioida sen omassa työssään.”

Miksi Hemsö on hyvä kumppani suunnittelemaan ja rakennuttamaan päiväkoteja?

”Olemme sitoutuneet pitkäaikaisiin sijoituksiin: haluamme, että rakennus säilyy käytettävänä seuraavat 50–100 vuotta. Siksi olemme usein mukana aina suunnittelusta ja rakentamisesta käyttöönottoon asti.

Laatustandardejamme vastaava lopputulos syntyy luotettujen urakoitsijoiden kanssa. Yksityisenä toimijana meillä on monipuolisesti vaihtoehtoja neuvotella urakoitsijoiden ja yhteistyökumppanien kanssa eri toteutusmuodoista, ja voimme räätälöidä kuhunkin kohteeseen sopivimman tiimin niin osaamiseltaan kuin referensseiltäänkin.”

Mitä asioita päiväkodin ylläpidossa on otettava huomioon?

”Yksi asia nousee ylitse muiden: toimiva ilmanvaihto korostuu päiväkotirakennuksen arjessa ja käytön mukavuudessa. Esimerkiksi kun lämpötilat kesäisin nousevat korkeiksi, ilmanvaihdon on toimittava niin, että lapset voivat nukkua päiväunet miellyttävissä olosuhteissa. Myös muiden taloteknisten järjestelmien pitää toimia optimaalisesti: tiloissa ei esimerkiksi saa tuntua vetoa eikä kurakauden kosteus saa kulkeutua sisään asti.

Ylläpidossa on aina tärkeää, että käyttäjien ja vuokralaisen palautteeseen reagoidaan nopeasti ja mahdolliset korjaukset ja huollot tehdään ripeästi.

Sopimuksen tyypistä riippuu, vastaako vuokralainen ylläpidosta itse vai onko se vuokranantajan eli meidän vastuullamme. Esimerkiksi Helsingin Kirsikkapuiston kohteessa ylläpito on meidän vastuullamme.”

Millainen on hyvä piha?

”Tärkeintä on, että piha suunnitellaan nimenomaan lapsen näkökulmasta: pihalla pitää olla paljon erilaisia puuhailuun ja tutkimiseen kannustavia alueita ja runsaasti mahdollisuuksia erilaisiin leikkeihin.

Hyvä piha on myös turvallinen, sillä lapset viettävät aikaa pihalla vapaammin. Pienet lapset voivat laittaa mitä tahansa suuhunsa, joten käytännössä kaiken on oltava syötäväksi kelpaavaa, maan hiekasta lähtien.

Hyvän pihan suunnittelussa otetaan huomioon myös lähialueen asukkaat ja ympäristö. Viihtyisä piha kutsuu lähistön lapsia vanhempineen leikkimään päiväkodin pihalle iltaisin ja viikonloppuisin. Kun piha on perheiden aktiivisessa käytössä, se ei houkuttele epätoivottua käyttäytymistä, kuten ilkivaltaa. Ja kun pihalle ei synny näköesteitä tai katvealueita, voidaan myös ennaltaehkäistä iltojen ja viikonloppujen häiriökäyttäytymistä.

Hyvin suunniteltu piha luo koko alueelle yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta.”

Miten iso päiväkoti voidaan toteuttaa niin, että se palvelee lasten hyvinvointia?

”Julkisuudessa on viime vuosina keskusteltu niin sanotuista jättipäiväkodeista. Todellisuudessa suuri päiväkoti toimii kuin useampi pieni päiväkoti rinnakkain, eikä arjen toiminnoissa ole merkittävästi eroa ison ja pienen yksikön välillä.

Toimivalla suunnittelulla ja oikeilla ratkaisuilla ison päiväkodin viihtyisyyttä voidaan parantaa huomattavasti. Ensiksikin suunnittelussa vältetään isojen ja hälyisten tilojen, kuten sisääntuloaulojen, syntymistä. Jokaisella päiväkotiryhmällä on oma ’kotipesänsä’, jonne ryhmä voi vetäytyä. Näin koko päiväkodin yhteisessä käytössä ovat vain liikunta- ja ruokailutilat ja ulkoilupiha.

Kun ryhmän aikuiset ja lapset toimivat tutussa omassa tilassaan ja päivittäiset reitit ja kohtaamiset pysyvät samoina, suureenkin päiväkotiin voidaan helposti luoda pienen ja turvallisen tilan tuntua.”

Lisätietoja:

Kirsi Viheriäranta

Rakennuttajapäällikkö / Construction Manager

+358 40 021 2590 Lähetä sähköpostia