Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Projektit / Arkadiankatu 24, Helsinki

Arkadiankatu 24, Helsinki

1930-luvun koulurakennus modernisoitiin uudenlaiseksi oppimisympäristöksi

Lähes satavuotias koulurakennus palautettiin entiseen loistoonsa Helsingissä. Kaupungin eri koulut käyttävät uudistettua rakennusta väistötiloinaan pitkälle tulevaisuuteen.

Toimistosta takaisin kouluksi

Vuonna 1930 Etu-Töölöön valmistunut oppilaitosrakennus oli ajautunut toimistokäyttöön. Kun Hemsö osti kiinteistön 2017, se haluttiin palauttaa takaisin kouluksi – mutta täysin modernisoituna. Tavoitteena olivat muunneltavat ja monikäyttöiset tilat, rakennuksen historiallisia arvoja kunnioittaen.

Hemsö ja Helsingin kaupunki laativat rakennuksen perusparantamisesta hankesuunnitelman vuonna 2019 ja solmivat seuraavana vuonna 15 vuoden vuokrasopimuksen.

Täydellisessä perusparannuksessa rakennus sai loistonsa takaisin

Hemsö toteutti rakennuksessa laajan perusparannuksen. Projektinjohtourakkana toteutetussa hankkeessa kaikki tilat pintoineen ja kalusteineen uusittiin. Talotekniset järjestelmät uudistettiin nykyisten olosuhdevaatimusten ja energiansäästötavoitteiden mukaisiksi. Orgaaniset ainekset tyhjennettiin kaksoislaattavälipohjista ja rakennuksen ilmatiiviyttä parannettiin.

Julkisivujen rappaus palautettiin alkuperäiseen sävyyn, ikkunoita entisöitiin, ja uudet ikkunat tehtiin vanhan mallin mukaan. Sisäpuolen koristeellisia kattomaalauksia, ovia ja koristelistoituksia entisöitiin yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Värimaailma ja kiintokalusteiden tyyli noudattelevat alkuperäistä toteutusta, mutta vastaavat toiminnallisesti nykyopetuksen tarpeita.

Hanke suunniteltiin tiiviisti yhdessä käyttäjien kanssa. Mukana suunnittelutyössä olivat niin Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiantuntijat kuin loppukäyttäjätkin. Vanhan, 1930 valmistuneen koulurakennuksen tilajako mukailee rakennuksen alkuperäistä luokkajakoa ja on osin muunneltavissa. Eri aineiden luokka- ja pienryhmätilojen lisäksi rakennukseen sijoitettiin hallinnon tilat, monitoimisali, ruokailutilat ja valmistuskeittiö. Uudempaan, vuonna 2000 valmistuneeseen laajennusosaan luotiin avoimempia ja muuntojoustavia tiloja, jotka voidaan tarvittaessa muuntaa myös esimerkiksi päiväkotikäyttöön.

Toimivat tilat, tyytyväinen käyttäjä

Hanke valmistui alkuperäisessä tavoiteaikataulussa, ja uudet tilat olivat käytössä syyslukukauden 2022 alussa.

Käyttäjät ovat kiittäneet eri opetustilanteisiin muunneltavia tilakokonaisuuksia ja yhteisten eteisaulojen luomia kohtaamispaikkoja. Lasiseinät tuovat avaruutta ja auttavat opettajia valvomaan oppilaita myös opetustilan ulkopuolella, mikä luo turvallisuutta.

Modernisoitu rakennus toimii Helsingin koulujen väistötilana 2030-luvun loppupuolelle asti.

Tämä korjauskohde oli haastava monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että suunnittelu ja rakentaminen tapahtuivat limittäin. Siksi olen erityisen ylpeä siitä, että opetus pääsi käynnistymään alkuperäisen tavoitteen mukaisesti syyslukukauden aluksi 2022. Minulle huippuhetki oli se, kun saimme hankkeelle BREEAM Excellent -tasoisen ympäristösertifikaatin. Jokainen mukana ollut teki kunnianhimoista työtä energiaa säästävien ratkaisujen eteen, kestävien materiaalien löytämiseksi ja ekologisten arvojen huomioimiseksi. Tämä työ palkittiin Suomen ensimmäisellä peruskorjaukselle myönnetyllä Excellent-tason sertifikaatilla.”

Tino Raatikainen, hankekehityspäällikkö
Arkadiankatu 24, Helsinki

Fakta: Arkadiankatu 24

Sijainti:

Etu-Töölö, Helsinki


Tyyppi:

Oppilaitos


Vuokralainen:

Helsingin kaupunki


Laajuus:

8 000 m2


Projekti:

Perusparannus 2021–2022


Ympäristösertifikaatti

BREEAM Excellent, RFO, 2023

Tino Raatikainen

Hankekehityspäällikkö / Development Manager

+358 40 665 6965 Lähetä sähköpostia