Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Projektit / Paavolan kampus, Lahti

Paavolan kampus, Lahti

Moderni ja monikäyttöinen keskustakampus syntyi uusien ja vanhojen rakennusten yhdistelmästä

Vanhat koulurakennukset perusparannettiin ja muutettiin nykyaikaisiksi opetustiloiksi. Lopputuloksena on vanhaa ja uutta toimivasti yhdistelevä keskustakampus, jota käyttää päivittäin kolmetuhatta eri-ikäistä oppijaa.

Eri vuosikymmenten rakennukset vaativat kattavaa korjausta

Hemsö osti rakenteilla olleen Paavolan kampuksen opetus- ja varhaiskasvatuksen kiinteistöt Lahden kaupungilta vuonna 2021. Tehtävänä oli huolehtia 30 000 neliömetrin kampusrakennuskokonaisuuden rakennuttamisesta: saattaa aloitetut rakennushankkeet päätökseen, edistää suunnitteluvaiheen hankkeet valmiiksi, kilpailuttaa keskeneräiset urakat ja ohjata rakentaminen onnistuneesti loppuun.

Kampus koostui eri aikakausina rakennetuista ja erikuntoisista rakennuksista. Moni oli kattavan perusparannuksen tarpeessa, ja osa piti modernisoida nykyopetuksen tarpeisiin. Lisäksi kampukselle oli suunniteltu sen olemassa olevaan rakennuskantaan liittyviä uudisrakennuksia, joiden piti soveltua kulttuurihistoriallisesti merkittävään rakennettuun ympäristöön.

Muuntojoustava kokonaisuus uusista ja vanhoista rakennuksista

Hankkeessa oli huomioitava jokaisen rakennuksen ominaispiirteet ja korjaushistoria. Vanha suojeltu aikuiskoulutuksen rakennus modernisoitiin Tiirismaan peruskoulun käyttöön sen rakennushistoriallista arvoa kunnioittaen. Lahden muotoiluinstituutin vanha rakennus korjattiin Gaudian lukion ja Wellamo-opiston yleis- ja taideopetuksen käyttöön, ja rakennukseen tehtiin tilamuutoksia uusien käyttäjien tarpeiden mukaisesti.

Uudiskohteina kampukselle rakennettiin Gaudian uudisrakennus, Humpulan päiväkoti sekä kampuksen yhteinen liikuntahalli- ja ruokalarakennus. Uudisrakennukset liitettiin sisätilayhteyksillä osaksi vanhoja rakennuksia. Piha-alueet ja ulkoliikuntapaikat toteutettiin vyöhykkeittäin rakennusten ympäristöön. Hankkeen haastavuutta lisäsi se, että rakennusten ja tilojen oli mukauduttava kampuksen eri oppilaitosten sekä alueella toimivien urheiluseurojen yhteiskäyttöön.

Rakentamisen aikana kouluja yhdistyi ja kampuksen päivittäinen käyttäjämäärä kasvoi lähes 3 000:een. Suunnitelmia täsmennettiin ja tila- ja huonejakoja muutettiin: perinteisten luokkatilojen lisäksi rakennuksiin toteutettiin muun muassa muuntojoustavia opetustiloja, jotka tarvittaessa avautuvat laajoiksi ylioppilaskirjoitusalueiksi. Taideaineiden opetukseen räätälöityyn Art house -rakennukseen tehtiin yhteiskäyttöisiä taiteiden opetustiloja.

Vaativan hankkeen johtaminen edellytti Hemsöltä osaamista eri aikakausille tyypillisten rakennusten peruskorjaamisesta. Urakat ja hankinnat oli sovitettava ajallisesti yhteen usean eri toimijan kanssa. Opetus ei saanut häiriintyä, joten väistötilojen käyttö, rakennushankkeiden ajoitus ja muutot oli suunniteltava oppilaitosten lukuvuosirytmin mukaisesti.

Moderni kampus oppijoille leikki-ikäisistä aikuisopiskelijoihin

Laaja kampusalue valmistui kesällä 2023 alkuperäisen hankesuunnitelman mukaisesti. Nykyaikaistettujen opetustilojen varustelutaso on saanut positiivisen vastaanoton: opettajien tilatarpeet huomioivissa tiloissa on mahdollisuus sekä hiljaiseen että keskinäistä vuorovaikutusta edellyttävään työskentelyyn.

Kiitosta on saanut myös se, että taiteiden ja kielten opetusta painottavat perus- ja toisen asteen koulut sekä kansainvälinen IB-linja sijaitsevat samalla kampuksella. Se luo mahdollisuuden yhtenäiselle opintopolulle varhaiskasvatuksesta aikuisopintoihin tutuissa tiloissa. Kiusaamista vähentävällä tilasuunnittelulla on pyritty varmistamaan, ettei tiloihin synny esimerkiksi valvomattomia katvealueita.

Pihojen monimuotoisuutta lisättiin istuttamalla monipuolisesti uusia kasveja ja puita sekä perustamalla lahopuutarhoja. Pihoilla on myös kaikenikäisille sopivia aktiviteetteja aina leikistä kuntoiluun. Kampuksella toimiva Humpulan päiväkoti osallistui lisäksi monitieteiseen ADELE-ekosysteemihankkeeseen, jossa tutkitaan elinympäristön monimuotoisuuden ja lasten terveyden välistä yhteyttä sekä kehitetään ratkaisuja immuunivälitteisten sairauksien ehkäisyyn.

Olen erityisen tyytyväinen siihen, että kohteet valmistuivat kiinteistökaupan yhteydessä sovitussa aikataulussa. Osahankkeiden osapuolet mukautuivat tilaajan vaihdokseen kesken hankkeiden hyvin, ja muutoksesta huolimatta hankkeet jatkuivat ja valmistuivat ilman häiriöitä.”

Tino Raatikainen, hankekehityspäällikkö

Fakta: Paavolan kampus, Lahti

Sijainti:

Lahti


Tyyppi:

Oppilaitos, varhaiskasvatus, liikuntapaikka


Vuokralainen:

Lahden kaupunki


Käyttäjät:

Humpulan päiväkoti, Tiirismaan peruskoulu, Lahden lukio Gaudia ja Wellamo-opisto


Laajuus:

30 000 m2


Projekti:

Perusparannus-, tilamuutos- ja uudisrakennushankkeet sekä kampusalueen pihat 2021–2023

Tino Raatikainen

Hankekehityspäällikkö / Development Manager

+358 40 665 6965 Lähetä sähköpostia