Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Ajankohtaista / Uutiset / Hemsön vuosi 2023: 23 uutta työntekijää, 14 rakentamisen aloitusta, 21 valmistunutta projektia ja 8 kiinteistökauppaa
uutiset

Hemsön vuosi 2023: 23 uutta työntekijää, 14 rakentamisen aloitusta, 21 valmistunutta projektia ja 8 kiinteistökauppaa

Millainen oli Hemsön vuosi 2023? Toimitusjohtajamme Nils Styf teki yhteenvedon vuoden tapahtumista ja kohokohdista.

Kulunut vuosi on ollut markkinoiden myllerryksen vuosi. Turbulenssista huolimatta aloitimme monien uusien kohteiden rakentamisen, ja myös operatiivinen toimintamme sujui lähes tavalliseen tapaan: solmimme useita uusia vuokrasopimuksia, ostimme kahdeksan kiinteistöä ja saimme 23 uutta kollegaa. Vuoden aikana saimme valmiiksi myös yhteensä 650 uutta hoivakotipaikkaa ja 2 830 uutta koulupaikkaa.

”Kysyntä segmenteillämme on voimakkaampaa kuin koskaan aiemmin. Tänä vuonna olemme aloittaneet neljäntoista kehityshankkeen rakentamisen, mistä olen erittäin ylpeä. Meille on tärkeää olla luotettava kumppani julkiselle sektorille niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina”, sanoo Hemsön toimitusjohtaja Nils Styf.

Kysyntä segmenteillämme on voimakkaampaa kuin koskaan aiemmin.

Nils Styf, Hemsön toimitusjohtaja

Ruotsissa Hemsö aloitti muun muassa Vänersborgin käräjäoikeuden rakentamisen sekä uuden hoivakodin rakentamisen Kungälvin kuntaan. Nackaan Hemsö rakentaa esikoulua ja alakoulua.

Yksi vuoden kohokohdista on ollut Hemsön laajentunut yhteistyö Suomen kuntien kanssa. Solmimme uudet vuokrasopimukset Helsingin kaupungin kanssa kahdesta kohteesta: 25 vuoden vuokrasopimuksen Herttoniemeen rakennettavasta, uudesta 224-paikkaisesta päiväkodista, sekä 15 vuoden vuokrasopimuksen Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion uusista yhteisistä tiloista. Turun kanssa teimme 20-vuotisen vuokrasopimuksen kansainvälisen koulun uusista tiloista.

Havainnekuva Helsingin Herttoniemeen rakennettavasta uudesta päiväkodista. Kuva: Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä.

Julkisen sektorin pitkäaikainen kumppani

Uusien aloitusten lisäksi saimme useita hankkeita myös valmiiksi, ja ne siirtyivät pitkäjänteiseen ylläpitoomme. Käyttöön vihittiin muun muassa Stavsborgsskolan-alakoulu Nackassa, Lundellskan lukio Uppsalassa, Paavolan koulukampus Lahdessa, Berliinin suurkaupunkialueella sijaitseva Kleinmachnowin hoivakoti sekä Büttelbornin hoivakoti lähellä Frankfurtia.

”Käyttöönotto on aina virstanpylväs. On hienoa nähdä, kuinka kiinteistömme täyttyvät elämästä ja liikkeestä – että niitä käytetään ja elämä jatkuu niissä juuri niin kuin toivoimme silloin, kun laskimme lapion maahan. Meille tärkeintä on koululaisten, ikäihmisten, heidän sukulaistensa ja kaikkien kiinteistöissämme työskentelevien hyvinvointi ja turvallisuus”, Styf sanoo.

Uusi Büttelbornin hoivakoti lähellä Frankfurtia.

Hemsön enemmistöomistaja, Ruotsin valtion kolmas eläkerahasto, on pitkäaikainen ja pitkäjänteinen omistaja. Vuonna 2023 hallitus ja omistajat päättivät lisätä omaa pääomaa yhteensä kahdella miljardilla Ruotsin kruunulla. Sijoituksella vahvistetaan Hemsön pääomarakennetta ja rahoitetaan investointeja uusiin kestäviin kouluihin ja hoivakoteihin.

”Meillä on vahva ja vakaa omistaja. Hemsöllä on myös kestävä liiketoimintamalli ja hallittu kasvu kasvavilla markkinoilla. Eikä vähäisintä ole se, että hemsöläiset ovat erittäin sitoutuneita yhteiskunnalliseen tehtäväämme. Kaikki tämä yhdessä luo Hemsölle vakaan perustan jatkaa työtä”, Styf päättää.

Lisätietoja: